Ehdolla apoksi

Maanantai 29.5.2017 - Anne Liimola


Kuntavaalien jälkeen on ollut monella tapaa jännittävä, mielenkiintoinen ja tulevaisuusorientoitunut kevät. Puolueen saatua eniten valtuustopaikkoja tarkoitti se sitä, että pormestariehdokkaamme Lauri Lyly aloitti Pormestariohjelmaneuvottelut. Ketään ei suljettu pois, pidetään kaikki mukana olikin vaaliohjelmassamme. Neuvottelujen edetessä työskentelyä jatkettiin kolmessa työryhmässä ja sain itse olla tyskentelemässä ryhmässä, jossa käsiteltiin taloutta, henkilöstön hyvinvointia, johtamista ja digiloikkaa. 

Lopputulema olikin se,että kaikki ryhmät haluavat olla mukana, yhtä yhden hengen valtuustoryhmää lukuunottamatta. Kun ohjelma oli valmis ja siihen oli sitouduttu olikin aika vahvistaa luottamushenkilöpaikkajako. Sdp saa pormestaripaikan lisäksi yhden apulaispormestarin: sosiaali-ja terveyslautakunnan sekä sivistys-ja kulttuurilautakunnan kokonaisuus. Noin laajaa kokonaisuutta ei ole ollut, sillä kyseiset vastuut kuuluivat kolmelle eri apulaispormestarille viime kaudella. Kahden vuoden päästähän on jäämässä sote pois kokonaisuudesta.  Minun toivottiin asettautuvan ehdolle ja oma puoleosastoni Hakametsän sosialidemokraatit myös esittävät minua, niin ehdolla ollaan. 

Perustelut ehdokkuudelleni on laaja-alainen johtaja- ja puheenjohtajakokemus ja hyvät verkostot. Työ Tampereen kaupungilla vahvistaa osaamistani ja tietämystäni kaupungin organisaatiosta. Olen myös kaupunginvaltuustossa tuonut esille koulutusta, työhyvinvointia ja johtamista. Lapsivaikutusten arviointi on myös kirjattu Pormestariohjelmaan, ja arvioinnin käyttöönoton puolesta olen tehnyt töitä mm. valtuustoaloitteella. 

Ehdokkaita on neljä, ja tänään maanantaina on haastatteluni tehtävään liittyen. Asiasta päättää Edustajisto, jonka kokous on 1.6. Haasteellinen työ kiinnostaa, ja se on hyvä, on monta, jotka haluavat tehdä töitä kuntalaisten parhaaksi. Olen valmis ottamaan tämän vaativan tehtävän vastaan, jos puolue katsoo minun olevan tehtävän hoitamisen kannalta paras vaihtoehto. 

Avainsanat: Pormestariohjelma, Koulutus, Apulaispormestari, ehdokkuus, Sdp, Tampere, kaupunginvaltuusto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini