Valtuustopuhe subjektiivinen oikeus 2015 syksy

Maanantai 27.3.2017 - Anne Liimola


Minulla on unelma, unelma siitä, että kotikaupunkini Tampere on sivistyskaupunki, joka arvostaa lasta. Arvostaa lasta niin paljon,että näkee varhaisvuosien merkityksen kaiken perustana. Kun lapsuutta arvostetaan, niin lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen pidetään niin merkittävänä asiana, että sitä ei haluta missään olosuhteissa heikentää. Kyse on arvovalinnoista.  Arvostammeko lapsen oikeutta ja vanhempien mahdollisuutta päättää itse miten järjestävät lapsensa hoidon. Miksi tässä asiassa halutaan holhousyhteiskuntaa? On kysymys tasa-arvosta, subjektiivisesta oikeudesta, ja josta meidän täällä Tampereellakin pitäisi olla ylpeitä. Tämä on inhimillistä.

Panostamalla varhaiskasvatukseen emme arvota kotihoitoa ja päiväkodin maailmaa vastakkain, vaan takaamme oikeuden, joka ei tarkoita pakkoa. On mahdollisuus valita, lisäämättä byrokratiaa, mikä ilman muuta, kauniista puheista huolimatta lisääntyy, jos oikeutta rajataan. Jos vanhempi haluaa enemmän kuin 20h lapselleen, tarvitaan aina viranomaispäätös, jotta on mahdollisuus myös valittaa päätöksestä. Kuka tämän päätöksen tekee? Päiväkodin johtajatko, joiden  työkokonaisuudet ovat jo nyt jaksamisen rajoilla?

Subjektiivisen oikeuden rajaus kohtelee lapsia eriarvoisesti, vanhempien tilanne ratkaisee sen miten lapselle mahdollistuu vertaisryhmässä toimiminen, kaverisuhteiden ylläpito ja pysyvät ihmissuhteet. Miksi lasta rangaistaan, jos vanhempi jää työttömäksi?

On turha myös vedota siihen, että ei minun lapsuudessani,  tai mitä pahaa on jos vanhempi hoitaa lastaan kotona. Ei siinä olekaan mitään pahaa, ja onhan Suomi edelleen kotihoidon maa. Mutta elämme ajassa, jossa vertaiskasvattajat löytyvät nyt päiväkodista tai perhepäivähoidosta. Ennen kasvatti koko kylä ja isovanhempienkin apu oli usealla lähempänä kuin nyt. Voidaan myös todeta, että subjektiivisen oikeuden rajaus tulee olemaan lopullinen kuolinisku kunnalliselle perhepäivähoidolle.

Tässä maassa on nyt periaate, että rahalla saa, ja niinpä jatkossa rahalla tulee saamaan yksityisen puolen palvelua tässäkin laajemmin kuin 20 tuntia.

Käsittämättömältä tuntuvat myös puheet että miksi lapsen pitää olla 40 tuntia viikossa päiväkodissa, missään ei ole määritelty että kokopäivähoito on 40 tuntia. Jos lapsi on yli 5 tuntia päivähoidossa tällä hetkellä, on hoitomuoto kokopäiväinen. Ja moni lapsi on esim 10 päivää kuukaudesta hoidossa. Kannattaa myös selvittää tehtyjä tilastoja, joiden mukaan, jos vanhempi on kotona niin harva lapsi on silloin joka päivä 8 tuntia hoidossa jos nyt ylipäätänsä on hoidossa.

En halua että kotikaupunkini aloittaa lasten luokittamisen sen mukaan mikä on perheen tilanne. Miksi haluamme epätasa-arvoista lapsuutta?

Kannatan tehtyä muutosesitystä sivulle 55,  jossa mahdollistettaisiin  edelleen subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Avainsanat: subjektiivinen, oikeus, lapsi,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini