Eettisyys kunniaan

Sunnuntai 4.7.2010 klo 23:48 - Anne Liimola


Kohtele toista kuten toivoisit itseäsikin kohdeltavan/AL 4.7.2010

Kun ollaan töissä niin päiväkodissa kuin vaikka vanhusten palvelutalossa niin eettinen toiminta on a ja o. Toista kohdellaan kuten toivotaan itseäkin kohdeltavan, uhkailu, kiristys ja pakottaminen ei kuulu ammatti-ihmisen toimintaan eikä se tule kuulua kenenkään toimintaan.

Vanhempien tulee saada luottaa siihen, että ammattietiikka ohjaa päiväkotien työntekijöitä. Jokaisen työntekijän on myös heti puututtava toisen työntekijän toimintaan jos se on toimitaperiaatteiden vastaista.

Jokaisessa yksikössä tulee olla sovitut "pelisäännöt" eli yhdessä sovitut käytänteet joita noudatetaan työyhteisössä. Kun asiat on yhdessä sovittu, on jakaisen työntekijän helppo puuttua vääriin toimintatapoihin. Päiväkodin johtaja vastaa siitä että työnteko on asiallista  mutta jokaisella työntekijällä on ammattivastuu. Ellei puutu niin tarkoittaa se sitä,että hyväksyy toiminnan. Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma ohjaa toimintaa ja yhdessä vanhempien kanssa sovitaan lasta koskevia käytänteitä esim mitä tarkoittaa että ruokia maistetaan tai että kaikki lapset kuuntelevat ensin satua päivälevolla tms.

Kiusaamisessa ja pahoinpitelyssä on nollatoleranssi niin päiväkodissa mutta tietysti myös muualla kotona, koulussa, työpaikalla yms...

Avainsanat: eettisyys, inhimillinen kohtelu, puuttuminen


Kommentit

31.5.2011 6:17  Supra Footwear

Hey, appreciate it for taking the effort to do this. I like your webpage, although it took a sluggish reader like me some time to via throughout entire page and the many comments.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini