Käsitykset todellisuudesta vaihtelevat

Tiistai 6.10.2009 - Anne Liimola


Ltol kysyi gallupin kautta

Lastentarhanopettajaliitto teetti TNS-gallupilla kyselyn, joka kohdennettiin pienten lasten vanhemmille, kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille ja kuntien lto-yhteyshenkilöille. Kyselyn johtopäätöksenä voidaan todeta, että lasten vanhempien huoli oli kaikista suurin ja kuntapäättäjät taas tuntuvat olevan kaukana todellisuudesta.

Säästöjä on pantu toteutukseen ja kohteena ovat lapset ja päivähoidon työntekijät. Pahin ongelma lomautusten lisäksi on ns sijaiskiellot eli järjestelmät, jotka tosiasiassa tekevät mahdottomaksi sijaisten oton. Jos sitten sijaisen saa ottaa, yleensä hallinnon luvalla, niin ongelman tuottaa pätevien työntekijöiden puute.

OAJ:n kysely lastentarhanopettajien ja eltojen riittävyydestä kertoo karua totuutta. Pätevistä työntekijöistä on pula. Yhtälö arjessa on aikas mahdoton. Kuinkahan kalliiksi tosi asiassa nämä kuntien säästöt tulevat ja kuka on maksumies ja miksi valtio ei satsaa koulutetun henkilöstön riittävyyteen.

Olin Samanpalkkaisuusohjelman ohjelman seminaarissa, jossa aiheena oli tasa-arvo.Karu todellisuus on se, että pojilla on huonommat valmiudet lukemisen ja kirjoittamisen valmiuteen jo kouluun mennessä. Siksi voidaankin todeta, että yhä suurentuvat lapsiryhmät päiväkodeissa vaikuttavat entistä enemmän erityisesti poikiin. Eli kärsivätkö pojat enemmän suurista lapsiryhmistä verratessa tyttöihin.

Mitä kyselyyn tulee, niin ihmettelen  miksei kuntapäättäjät tutustu päivähoitoon, sen arkeen ja realiteettiin. Miksi henkilökunta tuntuu olevan myös niin peloteltua etteivät uskalla nousta barrikaadeille lapsiperheiden ja työolojensa vuoksi! Jatkuva eettisten ohjeiden vastainen työskentely, lapsuuden arvostuksen heikkeneminen kuluttaa työntekijää niin, että pahimmillaan miellä on tiedossa lisäääntyyneet sairaslomat. Lapsiperheiden hyvinvointi luulisi olevan kuntapäättäjille tärkeä asia, näin ei näytä olevan.Sanoja piisaa mutta ei tekoja.

Avainsanat: säästöt, lapsi, lapsryhmät, henkilökunta, kuntapäättäjät


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini