Liikenneturvallisuus

Sunnuntai 10.2.2008 klo 15:25 - Anne Liimola


Vastustus leimaa päätöksentekoa Tampereella mikä tulee kevyen liikenteen suunnitelmiin ja ideointiin ja keskustan liikenneturvallisuuteen. Käsittämätöntä on vastustus pelkästään sille, että saataisiin suunnitelma tehtyä kevyen liikenteen suhteen Hämeenkadulla, keskeisellä keskustan kadulla. Suunnitelmelmallisuutta on haluttu mutta sitten kun sen eteen tehdään esistyksiä niin ei sekään käy.

 Toivotaan, että yhdyskuntalautakunnan kokouksessa löytyy yhteinen tahtotila ja saamme selvityksen pyöräilystä Hämeenkadulla tehtyä.

Kuntalaisaloite ja tekemäni valtuustoaloite liikennevalojen saamiseksi Hämeenpuiston ja Hallituskadun risteyksiin on myös saanut osakseen vastustusta XL:n toimesta. Yhdyskuntalautakunnan kokouksessa xl torpedoi niin virkamiesten kuin vasemmiston esitykset kyseisten liikennevalojen saamiseksi. Pienten lasten turvallisuus saa jäädä pääasia on, että saadaan esim. päättäjän oman kodin lähellä olevaan Hämeenpuiston risteykseen ensin liikennevalot! Myös autoilijoiden kannalta kys.Hallituskadun liikennevaloilla voitaisiin Hämeenpuiston varren ja Hallituskadun liikennettä joustavoittaa. Aleksanterin koulun oppilaiden, alueen asukkaiden ja läpikulkumatkalla olevien jalankulkijoiden kannalta toivon näiden liikennevalojen etenevän myötätuulessa.Tähän mennessä ei niin ole tapahtunut vaikka liikennevaloja on esitetty sekä 2007 että 2008 hankkeisiin.

Avainsanat: liikenne, turvallisuus, kävely, pyöräily, liikennevalot


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini